Koska hoksasin, että voisin kertoa itsestäni paljon enemmän, päätin uusia jutun "50 asiaa minusta, joita et taatusti tiennyt!". Nykyään se taitaakin olla 100 asiaa :P

1. Olen hirveän kaksimielinen
2. Tahdon aina miellyttää kaikkia
3. Olen nykyään hirveän äidillinen. "Älä sure, keitetäänpä teetä, voit kertoa minulle, mikä mieltäsi painaa!"
4. Vertaan itseäni Entteihin (LotR, hyvät ystävät!). En suutu helposti, ja jos suutun, jäähdyn pian entiselleni. Don't be hasty!
5. Pidän siitä, että saan maata vihreällä karvamatollani ja nostaa jalat kattoa kohti
6. Tahdon isona elokuvapuvustajaksi/-lavastajaksi
7. En voi sietää jostain syystä Paramoren laulajaa. Hän on varmaan ihan mukava, mutta jotenkin hän ärsyttää minua suunnattomasti.
8. Osaan imitoida Klonkkua suht. kelvollisesti.
9. Minulla on inside-vitsinä tapana sujauttaa lauseisiin sellaisia lausahduksia kuin "Joo, aarre, niin me tehdään".
10. Tahtoisin pienen puun huoneeseeni. Siis sellaisen ruukussa kasvavan, about metrin korkean.
11. Suosikkiaineitani koulussa ovat äidinkieli, tekstiili, kotitalous, kuvaamataito ja englanti.
12. Kai minä sitten olen kielellisesti lahjakas.
13. Tahtoisin haltiankorvat! Tai oikeastaan en. Tai ehkäpä joo. Tai...
14. Käytän nykyään aika paljon sanaa fail.
15. Puut ovat ihania.
16. Vihreä on värini.
17. Joko villasukat tai ei sukkia ollenkaan.
18. Tahtoisin tehdä jonkin roomboxin.
19. Your fiction is my reality.
20. Minun on ilmeisesti turha haaveilla seurustelusta yläasteella. Kaikki pojat ovat idiootteja ja lisäksi lyhyempiä kuin minä T_T.
21. Haluaisin ommella larppiasuja, vaikkei minulla ole nyt pitkään aikaan minkäänmoisia larppeja tulossa. Ihan muuten vain ompelisin.
22. Yksi tunnuslauseeni on "Hakuna matata".
23. En ihastu helposti.
24. Paras logiikka on lastenelokuvissa. Niissä on selkeä opetus, kuten "Älä valehtele", "Ystävää ei jätetä" tms.
25. En tykkää käydä diskoissa.
26. Rakastan leipomista, muttei koskaan vaan tule leivottua.
27. En erityisemmin kuuntele koskaan mitään musiikkia, vaan radiota. Paitsi joskus koneella tulee pistettyä Youtubesta soimaan joku jännä kappale.
28. Olen suht. kaikkiruokainen.
29. Olen penaalieni suhteen hirveän kranttu. Nykyään minulla on ruskea, suuri Tiimarista ostettu penaali. Sinne mahtuu kivasti kaikki kynät.
30. Olen hukannut viivoittimeni. Sen takia pidän kompassia mukanani koulussa. Se on reunasta kahdenkymmenen sentin matkalta viivoitin.
31. Ainoa rippilahjatoiveeni muuten oli kompassi.
32. Opettelen vielä soittamaan pianoa kunnolla!
33. Tahtoisin teeastiaston
34. Sain juuri tänään selville, että pidän Pockyista. Ne ovat jotain Japani-herkkuja. Ohuita keksikeppejä jotka on kastettu johonkin karkkikastikkeeseen.
35. Minulla on vaalea ja läpikuultava iho.
36. T-paidat ovat asukokonaisuuteni juju. Aina ; )
37. Tahtoisin pitkät hiukset, mutta olen sitä mieltä, että lyhyet sopivat minulle huomattavasti paremmin enkä aio kasvattaa hiuksiani.
38. Vietän hyvin mielelläni aikaa kotona ylhäisessä yksinäisyydessäni.
39. Olen yhä edelleen pahasti addiktoitunut turkinpippureihin.
40. Tahtoisin osata soittaa poikkihuilua.
41. Olin Ropeconissa eikä minulla ollut ketään, joka olisi tanssinut kanssani pornopolkkaa ;____;
42. Minulla on kaksi kertaa ollut Irc-galleriassa tunnus ja kahdesti olen sen poistanut.
43. Arvostan sinänsä siisteyttä, mutta omassa huoneessa sekasorto on ihan hyvä juttu.
44. Voisin osallistua Big Brotheriin, sillä uskon olevani siihen tarpeeksi järkevä ja kärsivällinen.
45. En osaa tanssia, vaikka tahtoisinkin.
46. Minä olen kuulemma kaveriporukkamme äitihahmo : D
47. Periaatteessa tahtoisin tatuoinnin, mutta oikeastaan en.
48. Tykkään toisinaan kirjoittaa itseeni kuulakärkikynällä, mutta vain niin, ettei se näy vaatteet päällä. Viimeksi mahassani luki "The eye <3 hobbits"
49. En yleensä piirrä käsiini
50. Pidän bofferimatseista (pehmomiekkailua), mutta pohjimmiltani olen pasifisti.

Tämä oli yhtä vaikeaa kuin viimeksikin : D. Kiitos ja näkemisiin!