Hyi, kuinka hävyttömästi pidän puolentoista kuukauden taukoja bloggaamisessa.

Jep, koulua enää viikko jäljellä. Niin se aika rientää ja yläaste ja sen myötä koko peruskoulu loppuu allekirjoittaneen osalta. Ja voi että, miten osaa tuntua ihanalta päästä eroon, anteeksi nyt, sekopääluokastamme. Ainakin ensiksi tuntui siltä. Sitten alkaa miettiä, ettei se nyt kokonaan niin huono ollut. Kyllähän meillä on ollut ainakin minun mielestäni ihan kelvot kolme vuotta, ja olen vuoroin nauranut Niagaran putoukset silmistä valuen, vuoroin kiristellyt hampaitani ja haaveillut teräaseiden tuomisesta kouluun. Myönnän, etten edelleenkään voi joinakin päivinä sietää muutamaa luokkalaistamme, mutta yleisesti kaikki ovat kestettävissä. En usko, että lopultakaan päädyn terapiaan heidän takiaan, mutta hirvittää edelleen kuvitella kaikkia seitsemäätoista poikaa kolmenkymmenen vuoden päästä, kun suurin osa on todennäköisesti järkeviä, kunnon työtä tekeviä ja perheellisiä (!!) miehiä. Mutta katsotaan nyt sitten, jos joskus nähdään.

Suomi ei sitten päässyt Euroviisuihin, sääli. Kaunis kappalehan Kuunkuiskaajilla oli, mutta tällä kertaa ei onnistuttu. Ehkä ensi vuonna?