Anteeksi otsikko, rakastan sanaleikkejä : D

  Katsoin tänään Sinkkuelämää-leffan, ja itse asiassa se oli parempi kuin odotin. Vaatteet olivat kauniita, ehkä vähän yliampuvia omaan makuuni, mutta kauniita. En ole koskaan katsonut sarjaa, joten sallikaa minulle tämä kysymys. Eikös, öh, Kihon (Mr. Big) etunimi ole John? Miksi kaikki kutsuvat häntä nimellä Big? Minua ainakin loukkaisi&ärsyttäisi se, jos kaikki kutsuisivat minua Isoksi. Plääh.
  Kävin Finnkinon sivuilla ja huomasin, että Sinkkuelämää 2 menee edelleen Helsingissä, joten ajattelin toteuttaa yhden pikkuhaaveeni, pukeutua kauniisti mekkoon (ja korkokenkiin, jos minulla vain olisi sellaiset) ja lähteä aivan yksin elokuviin. Ihan ypöyksin nauttimaan itseni seurasta. Olen ollut vähän yksin nämä viimeiset viikot, ja nyt ajattelin, että voisin lakata olemasta yksin ja alkaa olla itseni kanssa. Tai jotain vastaavaa. : D

  Äiti sanoi, että hänellä on jotkut korkokengät kaapissa, joilla minä ja siskoni voisimme harjoitella korkokengillä kävelyä. Kyllä, minä en omista enkä ole koskaan omistanutkaan yksiäkään kunnollisia korkkareita, vaikka olisin halunnut kyllä. En saanut ostaa kesäloman alussa yksiä valkoisia, yksinkertaisia kaunokaisia 20 eurolla Lieksasta, koska äiti ei antanut >: . Vieläkin harmittaa. Mutta vielä minä löydän täydelliset luottokorkkarit, jotka a) sopivat minulle, ja b) eivät saa ihmisiä sekoittamaan jalkojani lipputankoihin. Voisin itse asiassa käydä etsimäsä huomenna. Jos nyt kehtaan. Inhoan yksin shoppailua, koska tunnen oloni tyhmäksi, enkä tykkää välttämättä shopata kavereidenkaan kanssa, koska he olettavat minun olevan tietynlainen, ja minä, no, en ole sellainen. Sori, kaverit :3

Noh, katsoo nyt, saanko edes toteutettua the suunnitelmaa. Sinne asti.