Syy siihen, että olen koneella tiistai-aamuna, on se, että minun on mentävä kouluun vasta puoli kahdeksitoista. Ja syy tähän on se, että meillä on ysien juhla! Luvassa on tanssia, syötävää, palkintojen jako (oppilaille mm. Vuoden Prinsessa, Vuoden Blondein, Vuoden Pelle, Vuoden Jäisin, Vuoden Gangsta, Vuoden Persoona yms. ja opettajille Vuoden Natsi, Vuoden Chillein, Vuoden Kaunein, Vuoden Komein sekä Vuoden Pisin pinna) ja yleistä viime hetken yseilyä elikkä yhdeksännellä olemista. : D

Allekirjoittanut kierteli koko viikonlopun kaupoissa etsimässä sopivaa mekkoa ja hermostui totaalisesti kauppojen vaatteisiin. Jos mekko istui vyötäröltä, vetskari ei mennyt kiinni ja erästä bloggaajaa lainatakseni "etuvarustus pyrki vapauteen". Jos mekko istui lantiosta ja tissien kohdalta, mahan kohdalle muodostui pussi. Sitä paitsi kaikki mekot olivat vähän liian kimaltelevia ja kahisevia minun makuuni, joten päädyin lopulta rippimekkooni ja ostin elämäni ensimmäiset omat melkein-korkokengät. Melkein siksi, että niissä on vain 3-4 cm korkoa, ja se on semmoinen... kiilakorko tms.? Kuinka vain, niillä on ihana kävellä : D. Olen ne jalassa lähemmäs 190 cm pitkä. Saas nähdä, pyytääkö kukaan minua tanssimaan (Veikkaan, ettei pyydä x) )

Voisin toki syödä aamiaistakin, on unohtunut tässä pukeutuessa, puunatessa ja puleeratessa... : )