No niin, nyt olen nähnyt sekä Sweeney Toddin että Year Onen. Molemmat kahdesti. Lopullinen arvioni on, että pidän molemmista. Otetaan kuitenkin ensin läpivalaisuun vaikkapa Sweeney Todd.

  Rakastan sitä tyyliä, jolla elokuva on tehty. Ihanan tummaa ja synkkää ja silti jollain tavalla romanttista. Goottiromantiikka lienee oikea sana? Laulut olivat myös mahtavia, joskin paikoin ehti tylsistyä kun tuntui siltä, että ihmiset lauleskelee ihan koko ajan. Suosikkini oli Epiphany ("We all deserve to die! Even you, mrs. Lovett, even I!"), ja tylsistyttävin kohta lieni Anthonyn "Voi Johanna, näin sinut ikkunassa ja nyt olen raa-kaas-tuu-nuuut!" (Anteeksi, en kykene muistamaan sanoja : D ) En vain kykene käsittämään niitä satujen prinssejä, jotka näkevät kauniin naisen ja rakastuvat päätä pahkaa. Disney-satujen joukkoon tarvitaan yksi kertomus, jossa prinsessa paljastuu narsistiseksi parisuhdeväkivallan harjoittajaksi ja prinssi saisi karvaan opetuksen, että moni kakku päältä kaunis. Pitäisikö minun kirjoittaa sellainen itse?
  Näyttelijät olivat hyviä, tykkäsin juonesta, tehosteet olivat jotenkin herttaisia (No kun sitä verta lensi kuin suoraan paloletkusta, sellaisena suihkuna : D. Ja se näyttikin ihan mansikkakeitolta.) Voin suositella.

  Toinen leffa, jota voin suositella ihmisille, jotka a. tuntevat Raamatun tapahtumia jonkin verran, mutteivät pahastu siitä, että niitä käytetään komediassa, b. pitävät Michael Cerasta, ja/tai c. kestävät vessahuumoria.
  Michael Cera oli ihan yhtä herttainen kuin aina, Jack Black taas yhtä hauska kuin aina. Herttainen elokuva, joskin erääs kohtaus aiheutti ällötystä (Jack Blackin roolihahmo pysähtyy maistamaan, edellisen ohikulkijan, eh... jätöstä. Behind the Scenes -pätkien mukaan se oli kyllä oikeasti toffeeta. Onneksi.). Olin erityisen innostunut elokuvassa esiintyvästä Juno Templestä. Jos en ole jo aiemmin mainostanut, olen valinnut Junon esittämään omaa hahmoani Morgania (josta kirjoittamaani ficciä olen kyllä jo mainostanut, mutta tässä silti uudelleen linkki), ja olen jo ehtinyt stalkata Youtubesta noin miljoona videoklippiä, joissa kyseinen näyttelijätär esiintyy. Heti, kun Junon tähdittämä elokuva Dirty Girl ilmestyy, juoksen katsomaan sen ~ . Aion tehdä näes ficilleni trailerin, jos ette jo tajunneet.

  Jep, molemmista elokuvista tykkäsin. Kolmas elokuva, jonka katsoin ja jota en voinut mainita etukäteen koska en tiennyt katsovani sitä, on Easy A. En oikeastaan pidä komedioista, mutta Easy A:n ihanan luonteva ja hauska päähenkilö teki leffasta pidettävän. Myös se, ettei leffassa ollut mitään kiusallista "Tuntekaa nyt vahingoniloa!" -kohtausta, auttoi. Minulle tulee aina hirveä myötähäpeä, enkä pysty katsomaan sitä leffaa enää sen jälkeen kertaakaan.

  Siinä leffa-arvioni + minulle ominaista hölinää ja asioista poikkeamista.